Vaisaaren koulun sisäilmaryhmän tiedote nro 2/2018
Vaisaaren koulun sisäilmaryhmä kokoontui 13.3.2018. Kokouksessa käsiteltiin koulun sisäilmatilannetta, sekä tutkimus- ja korjaustöiden etenemistä.
Sisäilman laadun parantamiseen tähtäävät korjaustyöt
Opettajahuonesiivessä sijaitsevan siivoojien taukotilan korjaustyöt ovat valmistuneet. Henkilökunnalta saadun palautteen mukaan sisäilman laatu on työn valmistuttua ns. normalisoitunut remonttia edeltäneeseen tilanteeseen.
Opettajahuonesiiven fysiikka/kemia –varaston korjaukset ovat loppusuoralla. Kokouksessa sovittiin, että kaikki varastoon siirrettävä käyttökelpoinen irtaimisto puhdistetaan. Puhdistustyö tehdään ulkona myöhemmin keväällä.
Sisäilmatutkimukset
Hiihtolomalla tehdyssä savukokeessa havaittiin, että pihalla olevan sadevesipumppaamon kautta virtasi ilmaa rakennuksen alustatilaan sähköputkia pitkin. Ilmareitti on tukittu.
Opettajahuonesiiven 1. kerroksen käytävältä ja sähkökeskuksesta, sekä entisestä kansliatilasta on otettu VOC-näytteitä hiihtolomalla. Tuloksia ei ole vielä saatu.
Opettajahuonekäytävien sähköratojen ja –keskusten ympäristöissä esiintyvän hajun syyn selvittämiseen on pyydetty asiantuntija-apua ulkopuoliselta tutkijalta.
Opettajahuonesiivessä on jatkettu hiilidioksidimittauksia ilmanvaihdon riittävyyden selvittämiseksi. Mittaustulosten perusteella luokkien sisäilman hiilidioksidipitoisuus ei noussut poikkeavan korkeaksi, mutta täyttä varmuutta luokkien käyttöasteesta mittauspäivänä aikana ei ollut. Mittauksia jatketaan.
Opettajahuonesiivessä on tehty merkkiainetestejä sokkelinhalkaisusta sisätilaan. Tutkimus tehtiin ilmanvaihdon normaalitilassa eli ilman alipaineistusta. Tavoitteena oli selvittää ilmavirtauksia rakenteessa koulun normaaleissa paineolosuhteissa. Tehdyssä testissä ei havaittu ilmavirtauksia sokkelirakenteesta luokkaan 1102 eikä käytävälle. Jonkin verran vuotoa ilmeni ulko-oven karmirakenteen alueella.
Oireilutilanne koulussa
Sisäilmaryhmän puheenjohtajalle tai paikalla olleille henkilökunnan edustajille ei ole tullut uusia yhteydenottoja oppilaiden vanhemmilta.
Sisäilman laadun vuoksi oireilevien oppilaiden tulee olla yhteydessä kouluterveydenhoitajaan. Vanhemmat voivat olla yhteydessä myös suoraan sisäilmaryhmän puheenjohtajaan, jos kotona koetaan nuoren oireilun johtuvan koulun sisäilmasta.
Julkisesti, opettajille, opiskelijoille, henkilökunnalle, huoltajille ja johtokunnalle