Vaisaaren koulun sisäilmaryhmän tiedote nro 3/2018
Vaisaaren koulun sisäilmaryhmä kokoontui 3.5.2018. Kokouksessa käsiteltiin koulun sisäilmatilannetta, sekä tutkimus- ja korjaustöiden etenemistä.
Kokouksessa todettiin edellisen, 13.3.2018 pidetyn kokouksen tiedotteen jääneen epähuomiossa laittamatta Wilmaan. Edellisen kokouksen tiedote laitetaan Wilmaan yhdessä tämän tiedotteen kanssa.
Sisäilman laadun parantamiseen tähtäävät korjaustyöt
Opettajahuonesiiven fysiikka/kemia –varaston korjaukset ovat valmiit. Kalustus on vielä kesken.
Seuraavaksi aloitetaan biologian varaston kunnostustyöt.
Murkkumetsän (keskusaula) vastaisten luokkien lattian ja seinän liittymän rakennetta on tutkittu rakenneavauksella. Rakenne avataan vielä toisesta kohdasta asian varmistamiseksi.
Opettajahuonesiiven 1. kerroksessa luokan 1102 viereisen uloskäynnin alapohjalaatan ja oviaukon liittymä avataan ja tutkitaan kesällä. Tavoitteena on estää ilmavirtaukset sokkelirakenteesta lattian eristetilan kautta sisäilmaan.
Sisäilmatutkimukset
Opettajahuonesiiven 1. kerroksen sähkökeskuksesta, sekä entisestä kansliatilasta otettujen VOC-näytteiden (haihtuvat orgaaniset yhdisteet) testausselosteiden mukaan yhdisteiden kokonaispitoisuudet olivat matalia. Sähkökeskuksesta otetussa näytteessä hiilivetypitoisuus oli koholla. Asia vaatii lisäselvittelyä.
Opettajahuonekäytävien sähköratojen ja –keskusten ympäristöissä esiintyvän hajun syyn selvittäminen aloitetaan RTC Vahanen Oy:n toimesta toukokuun aikana.
Koko koulurakennusta koskeva kosteus- ja sisäilmatekninen kuntotutkimus tullaan tekemään ulkopuolisen kuntotutkijan toimesta. Tavoitteena on saada tutkimus valmiiksi alkusyksyn aikana. Tutkimuksen perusteella voidaan paremmin arvioida koulurakennuksen sisäilmaan ja rakenteisiin liittyvää kokonaistilannetta.
Oireilutilanne koulussa
Kouluterveydenhoitajaan on ollut yhteydessä kahden nuoren vanhemmat koskien oppilaan kokemaa oireilua. Myös henkilökunnan kanssa on keskusteltu erityisesti entisissä kansliatiloissa koetuista oireista.
Fysiikan luokan 1102 toiminta on siirretty toistaiseksi lukioon opettajan luokassa kokeman oireilun vuoksi.
Vanhemmat eivät ole olleet yhteydessä vanhempainyhdistyksen edustajaan sisäilma-asioissa.
Sisäilmaryhmän puheenjohtajalle tai paikalla olleille henkilökunnan edustajille ei ole tullut uusia yhteydenottoja oppilaiden vanhemmilta lukuun ottamatta viestejä, jotka ovat koskeneet talven aikana koulun käytävillä tehtyjen maalaustöiden vaikutusta sisäilman laatuun. Todettiin, että rakennus on niin suuri ja maalattavaa paljon, että maalaustöitä on välttämättä tehtävä myös koulun toiminnan aikana. Suuremmat korjaustyöt pyritään keskittämään loma-aikoihin. Kaikki korjauksissa käytettävät materiaalit ovat päästöluokaltaan M1 –tuotteita.
Sisäilman laadun vuoksi oireilevien oppilaiden tulee olla yhteydessä kouluterveydenhoitajaan. Vanhemmat voivat olla yhteydessä myös suoraan sisäilmaryhmän puheenjohtajaan, jos kotona koetaan nuoren oireilun johtuvan koulun sisäilmasta.
Oppilaiden vanhempien sisäilman laatuun liittyvät yhteydenotot ohjataan terveydenhoitajalle tai sisäilmaryhmän puheenjohtajalle.
Julkisesti, opettajille, opiskelijoille, henkilökunnalle, huoltajille ja johtokunnalle